Naisena oleminen on aika mielenkiintoinen juttu.

Sairausaikanani sain maistaa hieman poikana olemista, sillä minulla ei ollut kuukautisia (tätä kaipaan yhä edelleen!), minulla ei ollut rintoja ja olin hintelä kuin kymmenenvuotiaat tyttöbakteereja kammoksuvat, jalkapalloa pelaavat ala-asteelaiset pikkunappulat.

Naiseksi tuleminen vaatikin sitten 25 kiloa, masennuksen, siitä irti pääsyn, uusiutuneen masennuksen, itsemurhayrityksen ja täydellisen pysähtymisen. Ja hups, sitten havahduinkin elämäni kevääseen. Lokit eivät enää paskoneetkaan ylleni vaan pikkuruiset päästäiset lauloivat minkä pesimäpuuhiltaan ennättivät; hiukseni kiilsivät kilpaa auringon kanssa eivätkä jääneetkään harjaan kiinni ja sen lisäksi aloin vuotaa verta kuin niagaran putoukset konsanaan. En joutunut tulitaisteluun tai mitään sellaista, kylläkään. Vaikka mielialanvaihteluiden syöksykierteessä olisin voinut välillä itse tarttua aseeseen.
Naisten maailmaan astuminen ei ole todellakaan ollut kaikin puolin miellyttävä kokemus. Naiset ovat kamalia narttuja, joista suurin osa käyttää häikäilemättömästi hyödykseen seksikkyyttään. Työhaastattelussa taitojen puute korvataan puristamalla rintoja hieman tiukemmin yhteen tai pukeutumalla muutamaa kymmentä senttiä lyhyempään hameeseen. Naissukupuoli antaa kuin luvan käyttäytyä kuin mikäkin saatanan idiootti; ratissa saadaan rellestää reikäpäänä - "minähän olen vain nainen ratissa" -, baarissa voidaan hyökätä fyysisesti miehen kimppuun koska vain räpyttelemällä silmiä saadaan portsari uskomaan, että tappelun aloitti kuitenkin mies - "eihän näin hento nainen.." - ja työkalupakkiin ei kosketa, ei vaikka tavarat hajoaisivat käsiin. "Mun vaatteet sotkeutuu!!11"

Myönnän, tässä asiassa minulla olisi parannettavaa. Yksi suurimmista saavutuksistani on naulan hakkaaminen seinään. Mutta olen minä ollut kasaamassa keittiön pöydän tuolia. Sentään, saatana.

Kävin tänään lenkillä erään ystäväni kanssa ja olemme lähentyneet kovasti. Keskustelu päätyi sinkkuelämään (en oikein tiedä, mihin lokeroon juuri nyt itseni luokittelen - emme M:n kanssa vielä seurustele, mutta kaikki kiinnostukseni muihin miehiin on sammunut) ja siihen, miten hän nyt sinkkuunnuttuaan aikoo uudessa opiskelukaupungissa rellestää miesten kanssa. En vain itse kykenisi siihen. Olen ne muutamat typerät harhaheittoni tehnyt, joita kadun edelleen. Minusta on kamalaa, että nainen käyttää viehätysvoimaansa vain heittääkseen vastakkaisen osapuolen tunteet seuraavana päivänä roskakoriin. Miksi pilata nuoruutensa lukuisilla seksisuhteilla, koska ne mahdollisen elämänkumppanin kanssa nousevat kuitenkin ennen pitkää keskustelun aiheeksi? Kertoako, että on antanut itsensä kymmenelle vai yhdelle miehelle?

Sivuraiteelta jälleen palaten, eihän tämä naisena olo tietystikään kokonaan hanurista ole. Nautin meikkaamisesta, nautin naisellisista eleistä jotka tulevat ihan itsestään, nautin kurveistani ja korkeakorkoisista kengistä. Silti, vain yksin ollessani voin olla täysin rennosti. Heittää korkkarit nurkkaan, vetaista ylle yläasteella ostetut nuhjuiset kollarit, jättää meikkaamatta ja olla vetämättä vatsaa sisään. Syödä sohvalla vaikka sormin jos siltä tuntuu ja juoda (soija)maitoa suoraan purkista.

En edes tiedä, haluavatko kaikki naiset edellämainittuja asioita. Ehkä jotkut naiset laittavat ennen nukkumaanmenoa vielä lisää meikkiä tai viilailevat kynsiään aamuisin joogatessaan. Hitostako minä tiedän. Kehossani virtaa kai muutenkin astetta enemmän testosteronia, sillä useimmat naiset kai haluaisivat ennemminkin anorektisen laihoiksi balettitanssijoiksi tai laulajiksi. Niin, minä haluan kehonrakentajaksi. Ja kiroilen kuin merimies. Tässä riittäisikin petraamista.

Nyt jumittaa. Alan nukkumaan ja haaveilen M:stä.

En ole ikinä ollut tällä tavoin ihastunut. Miau.